www.akueko.com - Uutiset

Vuoden estettinen teko -palkinto SAES:ille!

11.12.2006

Suomen Estetiikan Seura on myöntänyt Sata suomalaista äänimaisemaa -hankkeelle ja Suomen Akustisen Ekologina Seuralle kunniapalkinnon vuoden esteettisestä teosta.

Palkintoa perustellaan seuraavasti:

"Hanke on herkistänyt kuuntelemaan elämyksellisesti arkielämän ääniä osana jokapäiväistä elettyä ympäristöä. Se on myös kannustanut tekemään henkilökohtaista äänimuistelutyötä ja etsimään kielenkäytön tapoja, jolla voi kirjallisesti tavoittaa kuultua, katoavaista ja aineetonta ympäristöä. Nykyisessä visuaalisuutta ja kirjoitettua kieltä korostavassa kulttuurissa huomion kiinnittäminen äänimaisemaan, sen kokemiseen ja jäsentämiseen, on erityisen merkityksellistä. Lisäksi hanke on esimerkillisellä tavalla onnistunut dialogissaan arkielämän äänikokemuksien ja niihin kohdistuvan tutkimuksen kanssa."

Vuonna 1997 perustettu Vuoden esteettinen teko -kunniapalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnallaan, tuotteillaan tai ajatuksillaan edistää keskustelua taiteen, kauneuden ja esteettisen arvon kysymyksistä.

Suomen Estetiikan Seura

Uutisarkisto

Viimeisimmät uutiset






YHTEYSTIEDOT
info@akueko.com

Osoite:
Suomen Akustisen Ekologian Seura r.y.
c/o Heikki Uimonen
Musiikintutkimuksen laitos
Vuolteenkatu 20
33014 Tampereen yliopisto

Puheenjohtaja
Heikki Uimonen
heikki.uimonen@uta.fi
puh. 050 345 1900

Sihteeri-rahastonhoitaja
Meri Kytö
info@akueko.com

Äänitiedostot

Valitse äänitiedosto

Palvelun käyttö vaatii flashplayerin asentamisen selaimeesi.
Suomen Akustisen Ekologian Seura r.y. | copyright 2009